perjantai 13. heinäkuuta 2012

Home Sweet Home

Viimeaikoina oon alkanu unelmoimaan omasta kodista. Tai no en ihan omasta, vaan sellasesta, jonka jakaisin mun poikaystävän kanssa. Unelmointi on ehkä lähteny liikkeelle siitä, että oon tajunnu sen olevan mahdollista ihan pian. Ja kyllä me ollaan yhdessä taidettu asiasta vähän jutustella. Ehkä sillon todellisuus on iskeny vasten kasvoja ja kertonu, että ei, mun ei tarvi elää koko elämääni porukoiden kanssa saman katon alla. Helpottavaa sinänsä. Osittain asiaa on pistäny mun päässä pyörittään se, että jo kaveritkin muuttaa omilleen. Osa tietty lähtee ulkomaille opiskeleen ja sitä kautta pakostakin lähtee pois sieltä lapsuuden tyyssijasta, mutta monella tännekkin jäävällä on työasiat niin hyvässä kunnossa, että oman kodin hankkiminen on ajankohtasta. Ite 'ei ikinä töissä käyneenä' voin pysytellä tässäkohtaa melkolailla suu kiinni.

Ajat on kuitenkin muuttumassa, sillä oon päättäny ottaa ohjat omaan elämään ja alkaa oikeesti aikuistumaan. Syksyllä kirjotusten jälkeen alan hakeen töitä ja sitä kautta kulkeen polkua itsenäisempään elämään. Ehkä sitten pikkuhijaa voidaan alkaa puhuun siitä omasta kodista. Palan halusta päästä sisustamaan ihan oman maun mukaan, valitseen kaikki kalusteet ite sekä ennen kaikkea tekemään kodista oman. Selailin weheartit.com:in sisustuskuvia ja poimin niistä muutamia tännekkin näytille. Mun silmää miellyttää puhtaat ja selkeät värit, siisti ja yksinkertanen sisustus sekä lämmin tunnelma. Oman kodin seinille aijon jonain päivänä ripustaa itsetehtyjä tauluja, joissa elämän tarkoitus tiivistyy kauniisiin mietelauseisiin ja valokuviin oman matkani varrelta.











Onko jollain muulla samanlaisia unelmia?

4 kommenttia:

  1. Muistan, kun muutin 18-vuotiaana pois kotoa. Haaveilin samoista asioista. Ehkä haaveilen edelleen, tosin ihan siitä ikiomasta kodista. Valitettavasti sitä rahaa ei koskaan tunnu olevan riittävästi, siihen "unelmasisustuksen" toteuttamiseen.. =D Taitaa syylliset löytyä vaatekaapin perältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikioma koti, erityisesti omakotitalo - siinä vasta unelma! Tällä hetkellä voin itsekin tyytyä vaan unelmoimaan sellasesta.. Ja voi kyllä, vaatekaapin sisustaminen toteutuu tääläkin päässä huomattavasti jouheammin kuin se oikee sisustaminen :D mutta ehkä jonain päivänä...;)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. I like them too! I'm dreaming of my own house and the kind of decoration above... All pictures from www.weheartit.com and tag: decoration :)

      Poista