sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Red and beige



Kyllä täällä Makedoniassa on sentään jotain muutakin keretty tekeen, kun vaan urheileen...

lauantai 28. heinäkuuta 2012

On the road

Silencio? Kyllä, pahottelen. Tää viikko on menny aika hurjaisaa vauhtia. Johtunee ehkä siitä, etten oo kotisuomessa päinkään, vaan majailen ennemminkin toisessa päässä Eurooppaa. Makedoniassa. Olis kiva, jos voisin aiheuttaa katkeruutta sielä ruudun toisella puolella ilmottamalla olevani auringontäyteisellä rentoilulomalla, mutta näin ei nyt ihan oo. Täällä ollaan, EM-kisoissa. Kaks viikkoo +37 asteen keskilämpötilalla varustetussa maassa. Ja asiaanhaan kuuluu se, ettei ulkona saa olla. Sen sijaan ilmastoimattomissa sisähalleissa saa hiki virrata senkin edestä.. No, tätä varten ollaan koko kesä treenattu, että eiköhän se siitä.. Ainakin näkee sitä aurinkoo, sekun Suomessa ei aina oo itsestäänselvyys.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Music changes people

Aattelin jakaa teillekkin muutaman tällä hetkellä itellä kovassa kulutuksessa olevan kappaleen. Monesti oon saanu hyviä vinkkejä muista blogeista, joten ehkä tälläkertaa on mun vuoro ;) Ihanaa alkuviikkoa kaikille!


lauantai 21. heinäkuuta 2012

Buying something on sale is a very special feeling

Olin ilmeisesti vähän aikasessa niiden alelöytöjeni kanssa. Niillehän suorastaan nauroin päin naamaa itekin, niin säälittävän pienoinen saalis se oli. Toisaalta oli tyhmää nauraa, sillä vasta viimeviikolla kerkesin ensimmäistä kertaa kunnolla kiertelemään kaupoissa ja niiden alehyllyjen ympärillä. Epäinhimillistä vaatia iteltään asioita, joihin ei oo ollut riittävästi aikaa panostaa.. Taitaakin olla niin, että mun luonteeseen kuuluu olla pikkasen hätäinen... Jep, annan itelleni anteeks. Ja tässä nyt vähän enemmän niitä alelöytöjä.





1) Dr Denimin farkkushortsit
2) rentoilushortsit H&M
3) toppi Carlings

Niin ja alennuksessahaan näistä oli vaan noi Dr Denimit. Että ei sekään sitten ihan nappiin mennyt... 

torstai 19. heinäkuuta 2012

In pastel colors

Muutaman viikon takaselta Liettuan reissulta ei urheilun lisäks paljoo käteen jääny. Kylällä, jossa kahden kaupan lisäks on yks taksi ei sinänsä hirveesti edes oo tarjottavaa. Ainoo asia mistä voin Liettualle yleensäkään antaa plussaa on halvat hinnat, ainakin elintarvikkeissa. Siitä johtuen varmaan onkin muodostunu perinne hamstrailla kynsilakkoja tolta vuosittaiselta reissulta. Tälläkin kertaa se käteen jäävä asia oli ne kynsilakat. Ja vatsabakteeri...




tiistai 17. heinäkuuta 2012

What do nudists wear on Fridays?

Sunnuntain asuista alkaa muodostuun jo perinne. Nyt vaan erona viime viikkosen Sweaty Sunday-otsikkoon ois tilalle voinu vaihtaa sen rainy... Hyvä että mielikuvitusta vielä riitti kuitenkin johonkin muuhun.

Pidän jokseenkin erikoisena sitä, että joka sunnuntai mulla on päällä jotain julkasukelposta. Maalaisjärjellä vois kuvitella, että se päivä kun panostais pukeutumiseen olis ennemmin vaikka perjantai. Mutta ei, minä pukeudun mielummin sunnuntaina niin kun valtaosa ihmisistä pukeutuu perjantaina. Päivänsä kullakin. Toisaalta jos tarkemmin miettii, niin shortsit, jotka mä vedän jalkaan sunnuntaina harkittuun asuuni kuuluvina, onkin muiden (sunnuntai)krapulapäivän pelastus. Että sentään saman tyylisiä vaatteita osaan oikeina päivinä päälleni pistää. Kiva.












Kengät: Zara
Shortsit: H&M
Toppi: Bershka
Neule: Monki
Käsikoru: H&M
Laukku: GT
Aurinkolasit: Prestige

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Home Sweet Home

Viimeaikoina oon alkanu unelmoimaan omasta kodista. Tai no en ihan omasta, vaan sellasesta, jonka jakaisin mun poikaystävän kanssa. Unelmointi on ehkä lähteny liikkeelle siitä, että oon tajunnu sen olevan mahdollista ihan pian. Ja kyllä me ollaan yhdessä taidettu asiasta vähän jutustella. Ehkä sillon todellisuus on iskeny vasten kasvoja ja kertonu, että ei, mun ei tarvi elää koko elämääni porukoiden kanssa saman katon alla. Helpottavaa sinänsä. Osittain asiaa on pistäny mun päässä pyörittään se, että jo kaveritkin muuttaa omilleen. Osa tietty lähtee ulkomaille opiskeleen ja sitä kautta pakostakin lähtee pois sieltä lapsuuden tyyssijasta, mutta monella tännekkin jäävällä on työasiat niin hyvässä kunnossa, että oman kodin hankkiminen on ajankohtasta. Ite 'ei ikinä töissä käyneenä' voin pysytellä tässäkohtaa melkolailla suu kiinni.

Ajat on kuitenkin muuttumassa, sillä oon päättäny ottaa ohjat omaan elämään ja alkaa oikeesti aikuistumaan. Syksyllä kirjotusten jälkeen alan hakeen töitä ja sitä kautta kulkeen polkua itsenäisempään elämään. Ehkä sitten pikkuhijaa voidaan alkaa puhuun siitä omasta kodista. Palan halusta päästä sisustamaan ihan oman maun mukaan, valitseen kaikki kalusteet ite sekä ennen kaikkea tekemään kodista oman. Selailin weheartit.com:in sisustuskuvia ja poimin niistä muutamia tännekkin näytille. Mun silmää miellyttää puhtaat ja selkeät värit, siisti ja yksinkertanen sisustus sekä lämmin tunnelma. Oman kodin seinille aijon jonain päivänä ripustaa itsetehtyjä tauluja, joissa elämän tarkoitus tiivistyy kauniisiin mietelauseisiin ja valokuviin oman matkani varrelta.











Onko jollain muulla samanlaisia unelmia?

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

ALELÖYTÖJÄ

Tollasen otsikon perusteella jengi varmaan oottaa kasaa vaatteita ja kenkiä. Haluaisinkin olla kuulemassa millasia nauruja sieltä suista sitten pääsee, kun porukka oikeesti näkee mitä täältä on luvassa. Eli joo, aika säälittävä saalishan tää on. Eikä niitä oikeestaan löydöiks voi kutsua. Mutta siitä huolimatta, alennuksessa olivat!




Sormus: GinaTricot n. 3€


Bikinit: H&M n. 12€

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Sweaty Sunday

Tässä erittäin hikisen ja tunkkasen sunnuntaipäivän asua. Alkuperänen ajatus oli tehdä ruokaa ja istua iltaa pitkäaikasen ystävän luona uudessa kodissa, mutta suunnitelmien muututtua päädyttiin terassille istuskeleen ja vaihtaan kuulumisia. Ei sekään paha ollenkaan!

Mekko: GinaTricot
Kello ja kaulakoru: Guess
Conssit

torstai 5. heinäkuuta 2012

Dip dye

Oon päättäny, etten kesällä tee hiuksilleni mitään - ne kuitenkin vaalentuu auringossa. Mulla vielä niinkin helposti, että värjäilyt menis hukkaan muutamassa viikossa (olettaen siis, että on aurinkoinen sää).Kuitenkin, syksyllä taas koittaa aika kampaajalle. Oon tässä tehny jo pientä ajatustyötä tätä juurikasvua vastaan ja ideoinu tulevaa hiuslookia. Miten ois, jos se oliskin liukuväri? Tässä pientä esimakua...

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Chicken toast

Heei, pitkästä aikaa täältä olis taas tulossa ruokaohjetta! Kokkailtiin poikaystävän kanssa erittäin helppoja (se tuntuu aina olevan meille yks tärkee kriteeri), nopeesti valmistuvia (ja siinä toinen) sekä kaikenlisäks niiiiin hyviä kanatoasteja.



Tarvitaan:
paahtoleipiä
broilerfileetä (meillä oli pippurilla maustettuja)
kurkkumajoneesia (tai yleensäkin majoneesia)
teriyaki-kastiketta
wok-vihanneksia



Puolitetaan leivät...





...paistetaan vihannekset, kana ja leivät öljyssä ja teriyaki-kastikkeessa.


Levitä majoneesia leiville, lisää paistettu kana ja vihannekset - sitten vaan toinen leipäpala päälle ja avot, valmista tuli!


 Ja sitä aikaahan tähän kulu vaivaset 25 min. Aah, tällasesta ruuanlaitosta mäkin pidän ;)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Michael Kors dreaming

Mä oon viime aikoina huomaamattani ajautunu jutteleen täällä vaan niistä toteutuneista unelmista. Siks aattelinkin, että nyt vois olla hyvä taas haaveilla hetki ja unohtaa se ei aina niin mukava todellisuus...


Laukkuja ei naisella oo koskaan liikaa ja hopeen Guessin kellon rinnalle haluaisin kunnollisen kultasen merkkikellon... Tarviiko näitä ees perustella?